maanantai 13. syyskuuta 2010

voevoevoeveovoeoe

Te pikku perkeleet jotka kieritte siinä helvetillisessä itsesäälissä ja ahdistuksessa kun ei sitä miestä/naista kuulu: jos on pakko valittaa niin mä olen valitettavasti viimeinen kenelle siitä kannattaa tulla itkemään. Jos MULLE aletaan valittaa päin näköä siitä, että hyvähän mun on puhua kun mä seurustelen niin johan ootte alas vajonneet.
Mua ei käytännössä ottaen kiinnosta teidän miesmenestyksenne jos satutte olemaan hyvänpäiväntuttuja taikka etäisempiä kuin mun ystävät, joiden asioita mä oikeasti mielelläni kuuntelen. Turha siitä on kenellekään ragee ja itkee ku asialle vois itekki tehdä jotain, miten olis vaikka asenteen täydellinen muutos?